Yleisöä Youth of Savilassa.

Pitsiviikon nuortentapahtuma Youth of Savila järjestetään jälleen Savilanpuistossa keskiviikkona 24.7. klo 18–22.

Maksuttomassa ja päihteettömässä tapahtumassa esiintyvät huippusuositut TUULI, AHTI ja HUGO.

– Esiintyjäkattaus on valittu nuorten toiveiden perusteella. Tällä kertaa luvassa on festarimainen tapahtuma, jota tähdittävät kolme nousukiidossa olevaa artistia, nuoriso-ohjaaja Julia Nummi kertoo.

Kesän kolmas nuortentapahtuma OtaChill järjestetään lauantaina 17.8. Otanlahdessa. Rauman nuorisovaltuuston järjestämässä perinteeksi muodostuneessa musiikki- ja hengailutapahtumassa nähdään pääesiintyjänä myös nuorten toivoma artisti. Lisäksi paikallisilla nuorilla on mahdollisuus päästä lavalle kartuttamaan esiintymiskokemusta.

Youth of Savila -musiikkitapahtuman mainos.