Vanhaa Raumaa kuvattuna Isoraastuvankadulla kesällä.
Vanhaa Raumaa kuvattuna Isoraastuvankadulla kesällä.

– Vanha Rauma ja Suomenlinna ovat melko saman tyyppisiä kohteita – molemmat ovat rakennettuja, eläviä, jatkuvaa ylläpitoa vaativia ja erittäin suosittuja. On ollut luontevaa valmistella juhlavuotta yhdessä Suomenlinnan hoitokunnan kanssa, vs. maailmanperintökoordinaattori Mervi Tammi toteaa.

Juhlavuosi tulee näkymään monin tavoin ja erilaisissa yhteyksissä kuluvan vuoden aikana. Pitkin vuotta verkkosivuille julkaistaan 30 tarinaa, joissa kerrotaan muun muassa kohteiden historiasta, elämästä, ihmisistä ja kulttuurista.

– Juhlavuodelle on laadittu oma logo, joka on vapaasti käytettävissä Vanhaan Raumaan ja maailmanperintöön liittyvissä yhteyksissä. Logon voi ladata Rauman kaupungin kuvapankista, Mervi Tammi kertoo.

Koronatilanteen salliessa Tammelassa järjestetään loppukesällä tilaisuus

Vanhan Rauman kiinteistönomistajille, asukkaille ja yrittäjille, jotka ovat merkittävässä roolissa Vanhan Rauman vaalimisessa ja elävöittämisessä.

Juhlavuoden kunniaksi Vanhan Rauman korjausrakentamiskeskus Tammelan julkisivua täydennetään kauan toivotulla portilla. Myös Tammelan uudistettu verstas avataan kesällä.

30-vuotiaiden maailmanperintökohteiden yhteistä juhlaseminaaria vietetään Raumalla 1.–2.12. Seminaarin aiheena on muutos.

Vanha Rauma on tänäkin päivänä kaupungin sydän, jonka historiallisessa ympäristössä asutaan, käydään kauppaa, työskennellään, matkaillaan ja viihdytään. 29 hehtaarin suuruisella alueella on yli 600 rakennusta, joista suurin osa on yksityishenkilöiden omistamia. Asukkaita Vanhassa Raumassa on noin 800.

– Maailmanperintöstatus on tunnetuimpia ja halutuimpia matkailu- ja kulttuuribrändejä maailmassa. Lisäksi Vanhan Rauman nimeämiseen liittyy maailmalla hyvin vahvoja teemoja eli pohjoismaisuus, urbaanisuus ja puurakentaminen, vs. maailmanperintökoordinaattori Henri Raitio sanoo.

Vanha Rauma maailmanperintökohteena 30 vuotta -logo.