Historia

Ennen pellavalangasta tehtyjä pitsejä on nypläystekniikkaa käytetty villa-, silkki- ja metallilangasta tehtyjen nauhojen valmistukseen. Euroopassa 1500-luvulla alkanut renessanssiaika synnytti uuden vaatekappaleen, pellava-aluspaidan, koska kalliita ja vaikeasti puhdistettavia päällysvaatteita haluttiin suojella. Aluspaidan kauluksiin ja hihansuihin alettiin kiinnittää valkoisesta pellavalangasta nyplättyjä tai ommeltuja pitsejä. Pitsit erottuivat kauniisti tummempia päällysvaatteita vasten. Nypläystaito levisi nopeasti Italiasta Ranskaan, Alankomaihin ja muualle Eurooppaan ja pitsistä tuli tärkeä osa kansainvälistä muotia.

Pitsityylit seurasivat viiveellä taiteen tyylisuuntauksia:

• pitsiä, kuvituskuvaRenessanssipitsit: 1500-luku. Raumanpitseistä Kustaa Aadolfilai. Pitsin kuviot muistuttavat hämähäkin verkkoa.
• Barokkipitsit: 1600-luku. Pitsit olivat leveitä ja täynnä monimutkaisia, selvärajaisia kukkakuvioita.
• Rokokoopitsit: 1700-luku. Pitsikulttuuri kukoisti Euroopassa ja pitsikaupasta tuli hyvin kannattavaa. Raumanpitsien huiput kuuluvat rokokoopitseihin. Rokokoon aikaan alkoi pohjapitsien valtakausi, jonka aikana pitsin kuvioiden väliin ja niitä yhdistämään nyplättiin pohjaverkkoa.
• Uusklassiset pitsit: 1700-luvun lopulla alkoi tyylipitsien viimeinen vaihe. Monet Raumalla nyplätyistä nenäliinapitseistä kuuluvat uusklassisiin pitseihin. Ranskan vallankumouksen myötä pitsi jäi pois ylhäisön pukumuodista.

Varhaisimmat pitsit tulivat Suomeen 1500-luvulla kauppiaiden mukana. Raumanpitsin alkuperästä on esitetty erilaisia teorioita, mutta todennäköisintä on, että pitsit ja nypläystaito kulkeutuivat tänne kauppamerenkulun myötä. Raumalla pitsit alkavat esiintyä perukirjoissa 1600-luvulta lähtien.

Raumalla nypläystä on harjoitettu todistettavasti ainakin 1700-luvulta lähtien. 1700-luvun lopulla Rauman noin 1500 asukkaasta 200-300 ansaitsi elantonsa nypläämällä. Melkein joka talossa nyplättiin. Nyplääjiä oli kaikenikäisiä, naisia, lapsia ja vanhoja ukkoja.

Toisin kuin Euroopan suurissa pitsikeskuksissa Belgiassa ja Ranskassa, ei pitsinnypläys koskaan kehittynyt Raumalla teollisuudeksi, vaan säilytti kotikutoisuutensa. Ruotsi-Suomen manufaktuurikonttori – tuon ajan teollisuusministeriö – ei pitänyt kodeissa harjoitettavaa käsityötä teollisuutena, vaikka tuotteilla olisisikin ollut laaja menekki.

Keskieurooppalaiset nyplääjät saivat opetuksensa pitsikauppiaiden ylläpitämissä nypläyskouluissa. He nypläsivät kauppiaiden suunnitteluttamia muodikkaita malleja korkealaatuisista langoista, joita valmistettaessa oli jo pellavanviljelyvaiheessa otettu huomioon nypläyksen erityisvaatimukset. Raumalla puolestaan nyplääjien langat olivat usein huonolaatuisia ja mallit eli mynsterit pisteltiin usein suoraan valmiista pitsinpalasta, jolloin tulos oli epätasainen. Rauma on kuitenkin ainoa paikkakunta Suomessa, jossa on nyplätty ammattimaisesti.

1700-luvun lopulta 1840-luvulle vallitsi raumanpitsin kukoistuskausi. Ajanjakso oli tykkimyssyjen muotikautta ja myssyihin nyplättiin koristeeksi leveitä pitsejä. Hienoimmat Suomessa tehdyt tykkipitsit nyplättiin Raumalla ja parhaat nyplääjät tekivät yksinomaan leveitä tykkipitsejä.

Tykkimyssy on naisten päähine, jota käytettiin kirkollisissa tapahtumissa ja juhlatilaisuuksissa. Myssystä pidettiin hyvää huolta ja se periytyi sukupolvelta toiselle. Tykkimyssyyn kuuluu kova, yleensä silkillä päällystetty koppa sekä tykki (ruotsinkielen sanasta tyg – kangas), joka voi olla kangas, mutta useimmiten tykki koostuu 1-3 pitsikaistaleesta, joista keskimmäinen on leveä pohjapitsi.

Suosituin tykkimyssyn pitsimalli on rokokoovaikutteinen ’Frimodiglai’, joka on mahdollisesti Raumalla syntynyt malli. Yleensä mallit kopioitiin ulkomailta tulleista pitseistä. Raumalta vietiin tykkipitsejä ainakin Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan ja Venäjälle.

1800-luvulle tultaessa pitsien käyttö väheni. 1850-luvulta lähtien hienot pitsit vaihtuivat paksumpiin liinavaatepitseihin, joiden malleja oli saatu Saksan Erzgebirgestä. Kansanomaisissa malleissa vaihtelevat palmikot, liinalyöntiplätit, spindelit ja mantelit. 1890-luvulle tultaessa hienoja pitsejä kykenivät nypläämään enää muutamat iäkkäät naiset. 1900-luvun alusta lähtien halvat tehdaspitsit puolestaan alkoivat tehokkaasti syödä markkinoita käsin nyplätyiltä pitseiltä.

1800-luvun alkupuolelta asti, tavallisen kysynnän hiipuessa, alkoivat ulkopuoliset tahot tukea raumanpitsiä. Suomen Talousseura antoi ensimmäiset julkiset palkinnot raumalaisille nyplääjille. 1800-luvun jälkipuoliskolla kotiteollisuuspiirit alkoivat kiinnittää huomiota pitseihin. 1875 järjestettiin ensimmäinen kotiteollisuusnäyttely, jossa jälleen palkittiin raumalaisia nyplääjiä. Huomiota raumanpitsit olivat saaneet myös 1868, kun Venäjän keisarinna, Aleksanteri III:n puoliso Maria Fedorovna tilasi itselleen pitsejä. Eräs raumanpitsi nimettiinkin hänen mukaansa Dagmarilaiksi, hän kun oli syntyjään Tanskan prinsessa Dagmar.

1900-luvun alussa raumalaiset nyplääjät saivat mesenaatin viipurilais-helsinkiläisestä Thella Frankenhaeuserista. Rouva Frankenhaeuser järjesti raumanpitsinäyttelyitä ja myyntiä Helsingissä, ja hankki Raumalle malleja ja lankoja ulkomailta. 1910-luvun lopulta lähtien Rauman kaupunki myönsi varoja nypläyskurssien järjestämiseen. Kansalaisopistossa nypläystä on opetettu vuodesta 1947.

Raumanpitsin valmistukseen käytetään hollantilaistyyppistä nypläystyynyä. Saksista saatujen mallien myötä yritettiin 1800-luvun puolivälissä saada raumalaiset käyttämään myös sikäläistä kötsikkä-mallista tyynyä tässä kuitenkaan onnistumatta. Mallit eli mynsterit pisteltiin alun perin tuohelle tai pergamentille, myöhemmin pahville. Kun jostain saatiin uusi pala pitsiä, se asetettiin mynsterin pohjan päälle ja pisteltiin malli pitsin läpi vapaalla kädellä. Kun neulanreiät vielä käytössä suurenivat, saattoi lopputulos olla varsin epäsymmetrinen. Nykyään pitseistä tehdään millintarkat mallit ja toisin kuin aiemmin, myös liinojen kulmat nyplätään sen sijaan että kaksi suoraa palaa ommeltaisiin yhteen.

Raumanpitsin erikoisuutena ovat pitsien raumankieliset, äkkiseltään ajatellen hyvin omalaatuiset nimet. Pitsi on saanut nimensä yleensä joko kuvionsa tai suunnittelijansa mukaan. Kuvion mukaan nimettyjä pitsejä ovat esimerkiksi Spindeljepyri, Kouknippu ja Mandelkranssi. Tekijän mukaan nimensä ovat saaneet muiden muassa Kaisastiinalai ja Sabinalai. Eräällä kapealla ja hienolla reunapitsillä on erityisen komea nimi, Fiini Kruukko Krääkkä.