Tutustu elävään historiaan – retki Vanhaan Raumaan

Tiesitkö, että Vanha Rauma on Suomen laajin yhtenäinen puutalokaupunki ja kuuluu UNESCO:n maailmanperintökohteisiin? Sen mutkittelevat kadut ja värikkäät talot kertovat tarinoita merenkävijöistä, käsityöläisistä ja kauppiaista satojen vuosien takaa!

Opastetulla kierroksella sukelletaan Vanhan Rauman elämään ennen ja nyt. Kierros tarjoaa kiinnostavia tarinoita ja hauskoja yksityiskohtia, jotka tuovat historian eläväksi. Ehkäpä opitte myös muutaman sanan Rauman giält!

Opastetulle kierrokselle on mahdollista sisällyttää myös vierailu Vanhassa Raumassa sijaitseviin museoihin eli Kirstiin ja Marelaan. Kirstissä pääsee tutustumaan käsityöläisen elämään 1900-luvun alkupuolelta aina 70-luvulle asti. Marelassa tutustutaan taas varakkaan laivanvarustajaperheen elämään. Kysy lisää!

Varaa kierros matkailuneuvonnasta!

Ota askel pronssikaudelle – tutustu Sammallahdenmäkeen

Miltä näyttivät ihmisten hautapaikat yli 3 000 vuotta sitten? Sammallahdenmäen jylhät kiviröykkiöt ovat niin vaikuttavia, että ne on valittu UNESCO:n maailmanperintökohteeksi jo vuonna 1999!

Opastetulla kierroksella kuljetaan metsäpolkuja pitkin pronssikauden ihmisten jalanjäljissä. Voitko uskoa, että valtavat kiviröykkiöt rakennettiin ilman koneita? Entä miten jättiläiset ja hiidet liittyvät Sammallahdenmäkeen?

Tällä retkellä historia herää eloon luonnon keskellä, ja oppilaat pääsevät pohtimaan muinaisia tapoja ja uskomuksia konkreettisten todisteiden avulla.

Varaa kierros matkailuneuvonnasta!

Navigoi merimuseon seikkailulla -Rauman merimuseo

  • LAIVAKOIRAN SATUMAINEN SEILAUS -opastus on suunnattu 3-6-vuotiaille, mutta se sopii myös 1.-luokkalaisille
  • IHMETTELYÄ JA ULKOILUA MERIMUSEONMÄELLÄ -opastus sopii 5-6-vuotiaille sekä 1.-2.-luokkalaisille.
  • KAP HORNIN YMPÄRI –kierros soveltuu parhaiten esikouluikäisille ja 1. luokan oppilaille.
  • HYLKYSEIKKAILU soveltuu parhaiten 2. – 6. luokan oppilaille.
  • MAAILMAN MERET -KYSYMYSPOLKU soveltuu parhaiten 4.-6. luokan oppilaille.
  • MERIMIEHET JA HEIDÄN LAIVANSA -opastus soveltuu parhaiten 2.-6.-luokkalaisille, joiden ryhmäkoko on enintään 20 oppilasta.
  • KEKSITÄÄN MIKÄTIN! -opastusta suositellaan 3.-6.-luokkalaisille.
  • MERIMIEHEN JÄLJILLÄ soveltuu parhaiten 5.-7.-luokkalaisille.
  • MERIMIEHIÄ JA LAIVANVARUSTAJIA -työpajaa suositellaan 7.-luokkalaisille

Yläkoululaisille tai sitä vanhemmille suositellaan vaihtoehtoisesti myös museon yleisopastusta

Merimuseon yhteystiedot

Temmellä Kipparinpuistossa ja liiku Liikennepuistossa

Kipparinpuiston leikkikenttä ja liikennepuisto ovat luanikkaita kohteita temmeltää. Liikennepuisto tarjoaa 6–12-vuotiaille mahdollisuuden harjoitella liikennekäyttäytymistä polkupyörillä ja polkuautoilla. Leikkikentän puolella kaikki välineet ovat vapaassa käytössä ympäri vuorokauden. Lisähinnasta voi saada ryhmän käyttöön liikennepuiston puolelle polkuautot ja -pyörät.

Liikennepuiston varaustiedustelut luokkaretkiryhmille Rauman matkailuneuvonnan kautta. Puh. 02 834 3512, matkailu@rauma.fi.

Liikennepuiston osoite

Huristele Kake Kaupunkijunalla

Raumaan kannattaa tutustua hauskalla kaupunkijuna-ajelulla. Noin tunnin kierroksella kierrellään kaupungin keskustassa sekä nähdään merenrannan kauniita maisemia. Junaan mahtuu maksimissaan noin 60 henkilöä. Juna-ajelun hinta on 150 €/alkava tunti.

Varaukset

Kurkista Lönnströmin kotimuseoon

Tule kurkistamaan mitä kaikkea kotimuseosta löytyy! Lapsille suunnatulla museokierroksella tutustutaan Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseoon, talossa asuneen Lönnströmin perheen arkeen ja juhlaan sekä kodin taideteoksiin.

Tutustu museon sivuilla myös muihin opastuksiin.

Koululaisryhmille opastus arkisin klo 8–16. Kierroksen kesto on noin 45–60 minuuttia ja opastuksen hinta on 65 €. Opasvaraukset tehtävä etukäteen.

Yhteystiedot