UNESCOn maailmanperintökohteet

Historiaa

Vuonna 1800 Vähä-Kivelän tontti kuului suojelusmies Gustav Stenbackille. Hänellä oli myös lato-osuus. Hänet katsottiin verotuksessa köyhäksi.

Muutospiirustukset

Vuodelta 1889 on John Fredr. Lindegrenin laatima, tontin rakennuksia koskeva muutospiirustus. Säilyneessä julkisivupiirustuksessa asuinrakennus on saanut kolmijakoisen uusrenessanssivuorauksen ja ristijakoiset ikkunat. Ulkorakennus on pystylaudoitettu ja siinä on kuusiruutuinen ikkuna. Seuraavalta vuodelta on Arvi Forsmanin laatima muutospiirustus. Asuinrakennukseen suunniteltiin lisäosaa, joka kuitenkaan ei toteutunut. Asuinrakennuksessa on kaksi huonetta ja eteinen. Ulkorakennusrivissä on leivintupa, eteinen, makasiini, navetta ja käymälä. Julkisivujen vuorilaudoitus on piirretty samanlaiseksi kuin Lindegrenin suunnitelmassa.

Vuodelta 1902 on H. A. Toivosen laatima muutospiirustus. Nyt haluttiin asuinrakennuksen kaksi huonetta ja eteinen yhdistää leivintuparakennukseen. Uuteen väliosaan tuli leivintupa ja vanhan leivintuvan paikalle kamari. Eteisestä tuli keittiö. Erillisiä huoneistoja oli kaksi. Rakennuksen eteen tuli kaksi uutta sisäänkäyntiosaa. Uusi, pieni ulkorakennus tehtiin tontin itälaidalle. Tontin aita ja portti tehtiin rakennuksen uusrenessanssilaudoitukseen sopiviksi. Vuodelta 1903 on Arvi Forsmanin laatima muutospiirustus, joka koskee katusisäänkäyntiä.

Vuonna 1971 tehdään uudistuksia. Keittiön paikkaa muutettiin samalla kun leivinuuni purettiin. Myös muut tulisijat purettiin ja rakennukseen tehtiin sauna ja WC.

Nykytilanne

Asuinrakennus
Pitkänurkkainen asuinrakennus, pohjoisosa myöhäisempi, lisärakennus vuodelta 1902, jolloin koko rakennus saanut uusrenessanssivuorauksen (H. A. Toivonen), satulakatto

Ulkorakennus
Ulkorakennus laudasta

Aita ja portti
Uusittu vanhaan malliin.