UNESCOn maailmanperintökohteet

Historiaa

Vuonna 1800 oli tontin omistajana uunintekijä Joh. Tegelman. Hänet katsottiin verotuksessa köyhäksi.

Muutospiirustukset

Asuinrakennuksesta on Arvi Forsmanin laatima muutospiirustus vuodelta 1904. Rakennusta esitettiin levitettäväksi pihan puolelta ja jatkettavaksi itäpäästä. Pihan puolen laajennus oli tavanomainen: tehtiin uusia keittiöitä ja lautakuisteja. Päätyyn tehty laajennus käsitti huoneiston, jossa oli kolme huonetta, keittiö ja eteinen. Rakennusrunko oli tältä uudelta osalta kahden kamarin levyinen. Vanhaan osaan tuli kaksi kahden huoneen ja keittiön asuntoa, joista toisessa oli leivinuuni.  Lisäksi osassa oli erillinen huone, jossa oli kaakeliuuni vielä yksi erillinen asunto, jossa oli kaakeliuunin sisään muurattu hellanlevy.  Yhteensä asuntoja oli siis viisi.  Rakennus sai pystylaudoituksen ja uusrenessanssihenkiset ikkunankehykset. Perimätieto kertoo, että rakennus purettiin ja pystytettiin kokonaan uudelleen, mutta piirustuksessa on esitetty vain vanhan rakennuksen muutoksia.

Leonard Ahti suunnitteli tontille komean portin vuonna 1908.

Vuonna 1963 muutettiin ulkorakennusta siten, että siihen tuli sauna. Vuonna 1982 tehtiin talossa perusparannus. Samalla yhdistettiin aikaisemmat viisi pientä asuntoa yhdeksi huoneistoksi. Pieniä WC-komeroita talossa oli ollut ennestään, mutta nyt tehtiin peseytymistilat. Vuonna 1990 uusittiin ulkorakennuksen sauna.  Samalla vanha ruuma ja osa varastotiloja liitettiin saunan pesuhuoneeksi ja pukuhuoneena toimivaksi takkahuoneeksi.

Nykytilanne

Asuinrakennus
Pitkänurkkainen asuinrakennus, purettu ja rakennettu uudelleen vuonna 1905, tällöin myös jatkettu, pystylaudoitus vuodelta 1905, satulakatto, komea luonnonkivisokkeli, muutospiirustus 1904 (Arvi Forsman)

Ulkorakennus
Lomalaudoitettu ulkorakennus.