Triviaalikoulu
Palovakuutukset
Palovakuutuksen otti Rauman kaupunki vuonna 1855. Rakennuksesta kerrotaan, että se on puurakennus, joka on rakennettu vuonna 1827 ja laudoitettu vuonna 1850. Länsipäähän on tehty laajennus vuonna 1852. Rakennus on hyvässä kunnossa. Siinä on kolme suurta huonetta, joissa oli yhteensä kolme kaakeliuunia. Rakennus on laudoittamaton ja katettu laudalla. Rakennuksessa on kaksi sisäänkäyntikuistia, joissa molemmissa on kaksi ikkunaa ja vuoratut, öljymaalilla maalatut pariovet. Ikkunoita on 15 kuusiruutuista ikkunaa. Ne ovat öljymaalatut. Ikkunoihin kuuluu 13 paria vuorattuja luukuja, jotka ovat öljymaalatut. Lisäksi on kaksi kolmiruutuista ikkunanpuolikasta, yksi valeikkuna ja kuusi ullakon ikkunaa. Väliovia on viisi paria täysranskalaisia peiliovia, jotka ovat öljymaalattuja. Lämmityslaitteina on kaksi ruskealasitteista kaakeliuunia ja yksi tiilinen kaakeliuuni. Savupiippuja on kaksi. Asemapiirroksen mukaan kuistit sijaitsevat aivan samoin kuin nykyisinkin.
Muutospiirustukset
Rakennuksesta on muutospiirustus vuodelta 1892. Se koskee kahden uuden tulisijan tekemistä luokkahuoneisiin. Rakennuksessa on kolme luokkahuonetta, joista yhteen kuljetaan rakennuksen päässä olevan kuistin kautta ja kahteen rakennuksen pitkällä sivulla olevalta kuistilta. Kaikissa luokkahuoneissa on ollut yksi kaakeliuuni, mutta nyt tehtiin kahteen isompaan luokkaan toinen uuni. Seuraava muutospiirustus on vuodelta 1896, jolloin seminaari otti alkeiskoulun rakennuksen käyttöönsä. Länsipään luokasta tehtiin työpaja, ja sinne tehtiin tätä tarkoitusta varten uusi tulisija. Itäpään luokka nimitettiin voimistelusaliksi. Vuonna 1928 oli keskimmäinen luokkahuone jaettu eteiseksi, pieneksi luokkahuoneeksi ja opettajainhuoneeksi. Eteiseen haluttiin sijoittaa kamiina.
Nykytilanne
Koulutalo
Lyhytnurkkainen hirsirakennus vuodelta 1827, uurrettu vaakalaudoitus vuodelta 1850, kuusiruutuiset ikkunat ja ikkunanluukut, aumakatto, ruukkutiilikate.