UNESCOn maailmanperintökohteet

Historiaa

Vuonna 1800 tontti kuului puuseppä Matti Malmstenille. Hän omisti myös naapuritontin, Vähä-Suutarin. Lisäksi hänellä oli vähän peltoa, lato ja venehuone.

Muutospiirustukset

Sorka-Sipin taloa koskeva muutospiirustus on vuodelta 1910 ja sen laatijana on Leonard Ahti. Muutospiirustuksesta selviää, että Länsikadun varrella on ollut kolmesta hirsisestä huoneesta ja pienestä kylkiäisestä koostuva rakennus. Huoneista kaksi on ollut rungoltaan kapeampia ja yksi leveämpi. Kyseessä on ollut ulkorakennus, sillä tulisijoja ei siihen ole merkitty. Pihan puolella, tontin pohjoisrajalla, on ollut paritupa-pohjainen asuinrakennus, jossa on ollut leivinuunilla varustettu keittiö ja sen molemmin puolin kaksi isoa huonetta sekä länsipäässä päätykamari. Keittiön edessä oli kuisti ja toinen kuisti oli päätykamarin kohdalla. Muutoksen yhteydessä kadunvarren ulkorakennus korvattiin uudella asuinosalla, jonka paikkaa oikaistiin katulinjan mukaiseksi. Kadun varren osaan tuli kolme huonetta, joiden aineksina käytettiin luultavasti entisen ulkorakennuksen hirsiä. Pihan puolelle rakennettiin vielä kaksi pientä keittiötä käsittävä uloke ja uuden osan ja vanhan asuinrakennuksen väliin yksi pieni keittiö. Väliin tuli kaksi sisäänkäyntiä ja rakennuksen päätyyn vielä yksi sisäänkäynti. Pihasiivessä leivintuvan kohdalle tehtiin pieni laajennus, ja huone saatiin jaettua kahdeksi keittiöksi, joista toisessa säilyi leivinuuni. Isojen asuinhuoneiden kaakeliuunit on tarkoitus siirtää ulkoseinältä rakennuksen harjan kohdalle. Sivulle tehtäisiin myös kolme sisäänkäyntiä. Muutoksen jälkeen rakennuksessa olisi viisi huoneistoa, joissa olisi huone ja keittiö, sekä yksi huone, joka voitaisiin vuokrata erillisenä tai sitä voitaisiin käyttää yhden asunnon toisena huoneena. Asuinrakennus saisi vaakalaudoituksen, nelijakoiset ikkunat ja hillitysti jugend-vaikutteiset kehyslistoitukset. Aita ja korkea portti tehtäisiin julkisivuun sopiviksi. Korjauksen yhteydessä rakennettaisiin myös tontin itärajalla ollut ulkorakennus uudelleen. Rakennus oli aikaisemmin käsittänyt kaksi eri levyistä hirsistä huonetta. Nyt navettaan ja makasiiniin liitettiin uusia varastohuoneita ja käymälä. Vuonna 1939 kadun puolen asunnot yhdistettiin ja asuntoon tehtiin WC.

Vuonna 1954 Sorka-Sipin tilat muutettiin ortodoksista rukoushuonetta palveleviksi. Pihasiiven tilat yhdistettiin rukoushuoneen saliksi. Kadun puolelle tuli tiistaikerhon huone ja yksi asunto. Vuonna 1991 katusivulle tuli vanhaan tyyliin tehty portti, josta käy ilmi, että rakennuksessa toimii ortodoksinen rukoushuone. Rukoushuone sai myös kellot rakennuksen pihapäätyyn tehtävään katokseen.

Nykytilanne

Asuinrakennus
Lyhytnurkkainen asuin- ja seurakuntarakennus, vaakalaudoitettu, satulakatto. Ulkoasu Leonard Ahti v.1910. Muutettu palvelemaan ortodoksisena rukoushuoneena.

Ulkorakennus
Vaakalaudoitettu ulkorakennus

Portti
Ortodoksisen rukoushuoneen portti 1980-luvulta (Jukka Koivula).