UNESCOn maailmanperintökohteet

Historiaa

Vuonna 1800 talon omisti porvari Simon Rydman, jolla oli myös peltoa ja kaksi latoa.

Muutospiirustukset

Rakennuksia koskeva muutospiirustus on vuodelta 1892. Sen laatija on John F. Lindegren. Asuinrakennusta jatkettiin pohjoispäästä yhdellä huoneella ja laajennettiin pihan puolelta uudella keittiöllä ja kuistilla. Rakennuksessa oli muutoksen jälkeen seitsemän asuinhuonetta, yksi keittiö, jossa oli leivinuuni sekä kaksi keittiötä joissa oli hellauuni sekä kolme sisäänkäyntiä. Toisten yhteydessä oli eteinen, yhden yhteydessä lautakuisti. Ulkorakennuksessa oli makasiini, kolme puuhuonetta, navetta ja kaksiosastoinen käymälä. Asuinrakennusta korotettiin ja se sai kolmijakoisen uusrenessanssivuorauksen sekä ristijakoiset ikkunat. Kellarikerros tehtiin vuonna 1898.

Liikehuoneistoja avattiin Isoraastuvankadun puolelle vuosina 1921 ja 1939. Huoneistoihin tuli myös näyteikkunat. Vuonna 1962 tehtiin koko sivulle suuret näyteikkunat. Myymälähuoneistojen lisäksi rakennuksessa säilyi myös yksi asunto. Mukavuudet eli pienet WC:t rakennukseen saatiin vuonna 1962. Silloin säilyi vielä puulämmitys niin liike kuin asuinhuoneissakin. Kellarikerroksen myymälähuone muutettiin varastoksi.

Vuonna 1990 suunniteltiin saunan tekemistä kellariin, lämpimän varastotilan rakentamista ullakolle sekä uuden autokatoksen pystyttämistä pihalle. Seuraavana vuonna olivat muutossuunnitelmat laajentuneet. Liikehuoneistoihin haluttiin tehdä WC:t ja asuntoon peseytymistila. Suuret näyteikkunat haluttiin jakaa pienempiin ruutuihin, rakentaa uusi, vanhantyylinen portti ja kunnostaa kellarikerroksen tilat pieneksi varastotilaksi. Vuonna 1992 oltiin valmiita muuttamaan aikaisemmat suuret näyteikkunat pienemmiksi. Jälkimmäiset suunnitelmat laati Markus Bernoulli.

Nykytilanne

Asuin-liikerakennus
Pitkänurkkainen vinkkelirakennus 1800-luvulta, uusrenessanssivuoraus vuodelta 1892 (John F. Lindegren), aumakatto, näyteikkunoita. Isot näyteikkunat tehtiin 1962, mutta osa niistä on pienennetty 1990-luvulla vastaamaan talon aikaisemmin, vuonna 1921 tehtyjä näyteikkunoita.

Portti
Vanha portti on 1900-luvun alkupuolella yleistynyttä tyyppiä.