UNESCOn maailmanperintökohteet

Historiaa

Vuoden 1756 asemakartan liitteen mukaan talon omistaja oli Matti Lang. Vuonna 1800 oli omistajana suojelusmies Mich. Sjövall. Hänet merkittiin köyhäksi.

Muutospiirustukset

Sepplän talolla oli hyvin pitkään ollut kaksi omistajaa, joista toiselle oli kuulunut päärakennuksen länsipää ja toiselle itäpää ja lisäksi portin pielessä olevan rakennuksen yksi asuinhuone. Ulkorakennuksen tilat oli jaettu omistajien kesken. Pieni, erillinen asuinhuone oli 1950-luvulle asti vuokrattuna. Huoneessa on asunut muun muassa pitsinnyplääjiä. Omistajat ovat olleet yleensä pitkäaikaisia, esimerkiksi muutamia vuosia sitten yli 80-vuotiaana kuollut Raakel Ruusu oli asunut talon itäpäässä koko ikänsä.

Taloon tehdyt muutokset ovat vähäisiä. Vuonna 1913 tehtiin itäpään asunnon kuistiin pieni laajennus ja rakennuksen itäpäätyyn pieni, kapea ikkuna, joka sijaitsi melko ylhäällä. Vuodelta 1928 on Kaino Karin laatima muutospiirustus. Tontin asuinrakennuksessa oli kaksi huoneistoa. Toisessa oli kaksi huonetta ja keittiö, toisessa huone ja keittiö. Molemmissa keittiöissä oli leivinuuni. Tontin pohjoislaidalla olevaan ulkorakennukseen liittyi asuntosiipi, jossa oli yksi huone ja lautaeteinen. Tontin länsirajalla oli erillinen tallirakennus, josta haluttiin purkaa yhden huonetilan osuus. Asuinrakennuksen itäpäätyyn tehtiin nyt tavallinen asuinhuoneen ikkuna. Vuonna 1954 talon länsipään silloinen omistaja Taimi Leivo haki lupaa muutokselle, joka koski tuvan leivinuunin ja viereisessä kamarissa olevan uunin korvaamista öljykamiinalla. Saman huoneen pihanpuoleinen ikkuna esitettiin myös suljettavaksi ja lisäksi rakennettiin muutamia komeroita. Vuonna 1971 samaan asuntoon tehtiin WC. Keittiön ja toisen huoneen paikkaa vaihdettiin ja puuhellasta luovuttiin. Vuonna 1991 tehtiin Sepplään vanhan mallinen portti.

Nykytilanne

Kadunvarren asuinrakennus
Pitkänurkkainen asuinrakennus 1700-luvulta, peiterimavuoraus, pihajulkisivussa lomalaudoitus, kuusiruutuiset ikkunat, satulakatto

Asuin ja ulkorakennus
Pitkänurkkainen pystylaudoitettu asuin- ja ulkorakennus, satulakatto

Portit
Uusittu vanhan, paikalla aiemmin käytetyn mallin mukaan.