UNESCOn maailmanperintökohteet

Historiaa

Talon omisti vuonna 1800 porvarinpoika Gabr. Granlund. Jolle kuului lisäksi vähän peltoa, ruoka-aitta ja lato.

Muutospiirustukset

Vanhin muutospiirustus on vuodelta 1895. Talon omistaja merikapteeni John Laurén hakee lupaa parioven avaamiselle yhteen rakennuksen huoneista. Tarkoituksena on käyttää huonetta ruokatavaramyymälänä. Uusi ovi on peiliovi, jonka ylimmät ruudut ovat lasia. Oven yläpuolella on ikkuna, jossa on liikkeen omistajan nimi. Piirustuksesta selviää, että rakennus on laudoitettu sileällä pystylaudoituksella ja kuusiruutuiset ikkunat ovat kehystetty kustavilaisella listoituksella. Lähellä toista päätyä on läpikuljettava porttikäytävä ja viistoon laudoitetut umpiportit. Vuodelta 1896 on muutospiirustus, joka koskee pihalla olevaa, paritupapohjaista leivintuparakennusta. Leivintuvassa on ennestään leivinuunin vieressä savustusuuni. Nyt tehtiin toiseen huoneeseen uusi savustusuuni. Huoneiden välillä on pieni kaakeliuunilla varustettu kamari, jota käytetään ruokatavaroiden säilytykseen. Uudistukset seurasivat toisiaan. Vuodelta 1897 on John. Fredr. Lindegrenin laatima uusi muutospiirustus. Asemapiirroksesta selviää, että kadunvarren asuin- ja myymälärakennuksen sekä pihalla olevan makkaranvalmistamon lisäksi tontilla oli vielä ulkorakennus. Kadunvarsirakennus on saamassa uusrenessanssivuorauksen, ja rakennusta oli lyhennetty niin että portista oli tullut erillinen. Ehkä pihalle oli makkaranvalmistuksen vuoksi tarpeen päästä suuremmilla kulkuneuvoilla, kuin porttikäytävän kautta olisi ollut mahdollista. Myös portista tuli julkisivun tyyliä noudattava. Makkaranvalmistamorakennukseen tehtiin yksi huone lisää. Siihen tuli myös muuripata. Makkaranvalmistusrakennus on pystylaudoitettu, ja siinä on kuusiruutuiset ikkunat sekä kahdet pariovet. Lääninarkkitehti Rancken on vaatinut lisäselvityksenä laadittavaksi myös kadunvarsirakennuksen pohjapiirroksen. Siitä selviää, että rakennus on parituparakennus, jonka toisessa päässä on myymäläksi tehty päätykamari. Keittiö on eteisen takana olevassa pienessä huoneessa. Kaikkien kamarien uunit ovat huoneiden nurkissa. Rakennukseen liittyi myös kuisti, josta lähtivät ullakon portaat.

Vuonna 1912 makkaranvalmistamorakennuksessa tehtiin muutoksia. Savustusuuni uusittiin ja sen paikka vaihtui. Samaan muuriin tuli sekä lihan savustusuuni, makkaransavustusuuni että muuripata. Tavallista leivinuunia ei enää tehty. Suolalihan säilytykselle varattiin entistä suurempi huone. Yksi entisistä savustushuoneista muutettiin vaskisepän työpajaksi, jonne asennettiin ahjo. Neljästä peräkkäisestä huonetilasta ja kahden huoneen yli ulottuvasta luhdista koostuvan ulkorakennuksen kylkeen tehtiin uusi käymälä. Vuonna 1916 oltiin jälleen suunnittelemassa muutoksia makkaranvalmistamorakennukseen. Talon omisti nyt merikapteeni Pauli Jansson. Piirustuksen oli laatinut edellisten piirustusten tekijä, Arvi Leikari. Ilmeisesti edellinen muutos ei ollut toteutunut. Nyt oltiin joka tapauksessa savustusuunia uusimassa, mutta makkaranvalmistamon tilat eivät kasvaneet, vaan ne päinvastoin pienenivät. Molemmat savustusuunit tulevat samaan muuriin, kuten aiemminkin oli tarkoitus. Rakennuksen toisessa päässä oleva savustusuuni purettiin ja tilalle tuli leivinuuni ja liesi. Ahjo oli ilmeisesti jäänyt tekemättä. Rakennuksen yksi huone varattiin erilliseksi asuinhuoneeksi ja varustettiin hellalla sekä huoneen sisään tehtävällä eteisellä.

Makkaranvalmistus talossa jatkui. Vuonna 1923 tehtiin kivestä makkaratehdasosa H. Sillanpään laatimien suunnitelmien mukaan. Rakennuksen alle tuli kellareita, ensimmäiseen kerrokseen varsinaisia tehdastiloja ja ullakkokerrokseen säilytyshuoneita. Vuonna 1931 halusi makkaratehtailija Frans Granroos lisätä talon asuintiloja rakentamalla tehdasrakennuksen ja asuinrakennuksen väliin uuden tiilisen osan, johon tuli yläkertaan lastenhuone sekä alakertaan huone ja alkovi. Huone liittyi puuosan ruokasaliin. Sen vieressä kadun puolella oli vielä pieni kamari, jota kutsuttiin olohuoneeksi. Tämän vieressä oli herrainhuone, josta pääsi liikkeeseen pienen eteisen kautta. Keittiö oli pihan puolella, ja liikehuoneistoon sekä keittiöön pääsi saman sisäänkäynnin kautta. Asuntoon oli myös toinen sisäänkäynti. Uudisosan alle tuli ruokakellari. Talon kaivo oli jäänyt kellariin. Julkisivupiirustuksesta selviää, että liikehuoneessa on jugendaiheinen näyteikkuna ja samantyylinen yksiosainen ovi. Ruokasali, joka uudisosan vuoksi oli menettänyt toisen ikkunansa, sai nyt leveämmän ikkunan katujulkisivuun. Vuonna 1931 rakennettiin lisäksi tontilta ja Vanhankirkonkadun toisella puolella olevalta naapuritontilta yhteinen pinta- ja perusvesiviemäri, joka johti vedet Vanhankirkonkatua pitkin kanaaliin. Vuonna 1948 tehtiin seuraavan kerran rakennuslupaa vaativia muutoksia makkaranvalmistamossa. Rakennusta levennettiin portaikko-osalla. Ulkorakennusta oli tarkoitus lyhentää.

Nykytilanne

Asuinrakennus
Pitkänurkkainen asuinrakennus, uusrenessanssivuoraus 1897 (John F. Lindegren), pihajulkisivussa uurrettu vaakalaudoitus, näyteikkuna 1918, satulakatto

Ulkorakennus
Kaksikerroksinen sementtitiilinen rakennus, joka oli alun perin rakennettu palvelemaan makkaratehtaan tarpeita. Vuonna 1923 (H. Sillanpää).

Ulkorakennus
Ulkorakennus laudasta

Portti
Uusittu John F. Lindegrenin suunnitelmaa vastaavaksi.