Rääpi
Historiaa
Rääpin tontti kuului vuonna 1756 Lindenille. Lisäksi oli Fondenille kuuluva Vähä-Rääpin tontti, ja Iso-Rääpi, joka kuului Walsteniukselle. Vuonna 1800 tontti 29 kulki Iso- Rääpin nimellä ja sen lisäksi oli Vähä-Rääpin kiinteistö. Tontin 29 omisti porvari Johan Grönström. Hänellä oli vähän peltoa ja lisäksi laivanosuuksia. Talossa asui lisäksi suojelusmies Hannu Sarlund, joka oli köyhä.
Nykyisen omistajan antamien kauppakirjatietojen mukaan seuraavat omistajat olivat Johan Zwanberg (1804), Johan Simell (1826), Gustaf Rosvall (1858), Frans ja Vilhelmiina Ström (1920), Fanny ja Emil Elonen (1926) ja vuodesta 1944 Saga ja Heikki Vahanen.
Muutospiirustukset
Tonttia koskeva, M. Isaksonin laatima muutospiirustus on vuodelta 1920. Tontilla oli asuinrakennus, jossa oli Isopoikkikadun suuntainen osa ja tontin pohjoisrajaa seuraava siipi. Itärajalla oli ulkorakennus. Nyt haluttiin rakennuksen itäisintä osaa toisaalta hieman lyhentää, mutta toisaalta laajentaa kuistilla, muuttaa huoneiden tulisijoja ja joidenkin väliseinien paikkoja. Kadunvarsiosuus oli alun perin keskeissalipohjainen. Salin toisella puolella oli ollut keittiö ja toisella kaksi pientä kamaria. Nyt haluttiin keittiö jakaa eteiseksi ja kamariksi ja toisen pään kamarin väliseinää siirtää niin, että jäljelle jäi yksi kamari ja huonetila, josta nousivat ullakon portaat. Asunnon uusi keittiö tuli pihasiipeen. Keittiöstä seuraavana huoneena oli ollut leivintupa, mutta se muutettiin huoneeksi. Seuraavan kamarin seinää siirrettiin ja viimeiseen osaan tuli leivinuunilla varustettu keittiö. Aikaisemmassakin huoneessa oli ollut samankokoinen, pienehkö uuni. Kaksi huonetta ja keittiö muodostivat nyt erillisen huoneiston. Kolmihuoneisen ulkorakennuksen kylkeen rakennettiin kaksiosastoinen käymälä. Muutoksessa asuinrakennus sai myös uuden ulkoasun. Kapea vaakalaudoitus, T-jakoiset ikkunat ja ikkunoiden äärimmäisen yksinkertainen vuorilaudoitus vastasivat kaksikymmenluvun pyrkimyksiä.
Vuonna 1924 tehtiin muutoksia tulisijoissa ja rakennettiin kaksi uutta kuistia. Rakennuksen pihaosan ullakolle haluttiin tehdä huone, johon olisi tullut rautakamiina, mutta suunnitelma ei toteutunut.
Vuonna 1951 tehtiin kadunvarsirakennukseen tilat kangaskaupalle. Kangaskauppa sai porttia lähinnä olevan kamarin tilat. Katujulkisivulle tehtiin oven lisäksi yksi iso, yksiruutuinen näyteikkuna.
Vuonna 1975 toinen näyteikkunoista poistettiin piirustuksista, ja rakennukseen tehtiin 135 m2:n asunto, jossa on viisi huonetta, sauna ja 2 WC:tä.
Nykytilanne
Asuinrakennus
L:n muotoinen asuinrakennus, katusivun vaakalaudoitus vuodelta 1920 ja näyteikkunat vuodelta 1951, satulakatto
Ulkorakennus
L:n muotoinen, pystylaudoitettu ulkorakennus purettiin 2004-2006.