UNESCOn maailmanperintökohteet

Historiaa

Talon omisti vuonna 1756 Enlund. Vuonna 1800 se kuului sorvarien vanhimmalle, Emanuel Enlundille. Hänellä oli myös peltoa ja niittyä sekä riihi latoineen ja kaksi ranta-aittaa.

Muutospiirustukset

Vuodelta 1926 on Kaarlo Wirtasen laatima asuinrakennuksen laajennussuunnitelma. Vanha, kapea rakennus kasvoi leveydessä, kun pohjoispuolelle lisättiin huoneita. Rakennuksen harjaa korotettiin ja se sai kokonaan uuden ulkoasun. Julkisivun keskellä on kolmiopääty. Sen kohdalla pieni katokseton tasanne, jonne on asunnosta lasiovi ja ikkuna. Neliruutuisia ikkunoita on symmetrisesti kolme keskikohdan molemmin puolin. Pääsisäänkäynti on rakennuksen toiselta puolelta. Rakennuksen ulkoasu vastaa ajankohdan uudisrakennuksille asetettuja tavoitteita. Lisärakentamisen vuoksi purettiin tontin itärajalla, kulmittain asuinrakennuksen kanssa ollut ulkorakennus sekä tontin länsisivulla ollut pieni ulkorakennus, ja uusi ulkorakennus tehtiin tontin perälle.

Vuonna 1950 rakennuksessa tehtiin muutoksia. Molemmat kerrokset ovat asuinkäytössä ja alakerrassa on kaksi, yläkerrassa yksi asunto. Nyt asuntoihin saatiin WC:t ja alakerran asuntoon myös ammeellinen kylpyhuone. Seuraavana vuonna haluttiin rakennuksen kulmaan tehdä kuistimainen ulkoneva halli ja purkaa avoin vilpola. Muutokset jäivät kuitenkin toteutumatta.

Vuonna 1978 tehtiin rakennuksiin uudistuksia: uusia WC tiloja ja sauna. Keittiö ajanmukaistettiin.

Nykytilanne

Asuinrakennus
Lyhytnurkkainen, satulakattoinen asuinrakennus, rakennettu 1800-luvun lopulla. Vuorilaudoitus edustaa 1920-luvun klassismia (Kaarlo Wirtanen 1926).

Ulkorakennus
Puurakenteinen, satulakattoinen ulkorakennus

Ulkorakennus
Osaksi puu-, osaksi betonirakenteinen ulkorakennus.