Pajala
Historiaa
Pajalan tontti sijaitsee Rauman vanhimmalla asutulla alueella. Naapurissa oli Pappilan tontti, joka on ollut asuttuna jo keskiajalla. 1700-luvun alkukymmeninä Pappilan ja Pajalan tontit olivat autioina. Rauman kaupungin asemakartassa vuodelta 1756 oli tontin omistajana Unaeus. Vuoden 1800 tonttiluettelossa tontin omistajana mainitaan porvari Johan Erik Lindqvist, jolla oli kiinteistön, peltojen ja niittyjen lisäksi oli laivanosuuksia.
Palovakuutukset
Palovakuutus otettiin vuonna 1847. Rakennuksen omisti höökari Carl Sederström. Tontilla oli Kuninkaankadun ja Vähäpoikkikadun varrella kolme rakennusta: katujen kulmassa vinkkelimallinen päärakennus ja sen jatkeena kaksi muuta rakennusta sekä pihan itäsivulla ulkorakennus. Päärakennus oli rakennettu vuonna 1839 ja laudoitettu vuonna 1846. Rakennuksessa oli kaksi eteistä, tampuri, sali ja viisi kamaria, keittiö ja ruokakomero sekä puoti. Rakennuksen alla oli holvattu kellari. Ikkunoita oli 11 kuusiruutuista ja kaksi vähän pienempää, kuusiruutuista, kaksi neliruutuista ja kuusi ullakon ikkunaa. Ulko-ovena oli kaksinkertaisesta laudasta oleva pariovi. Lisäksi oli kaksi yksipuolista, kaksinkertaista lautaovea. Väliovia oli kolme puoliranskalaista pariovea ja seitsemän puoliranskalaista, yksiosaista ovea. Yhdessä huoneessa oli paperitapetit ja jalkalistat. Ullakon porras lähti komerosta, johon oli kaksi ovea. Uuneista yksi oli nelikulmainen ja kaksi pyöreää sekä yksi pylväsmallinen ruskeaksi lasitettu. Kaksi kaakeliuunia oli tiilestä. Lisäksi oli keittiön liesi, jossa oli uuni.
Rakennuksen jatkeena oli liiteri ja makasiinirakennus. Se oli vanha ja punamullalla maalattu ja rakennettu yhteen toisen rakennuksen kanssa, joka puolestaan oli vanha, hirsinen, laudoittamaton ja punamullattu leivintuparakennus. Tiloja oli vaja, leivintupa, jossa oli kaksi uunia ja muuripata, eteinen ja käymälä. Rakennuksessa oli yksi ikkuna.
Tontin itärajalla oli vanha laudoittamaton ulkorakennus, jossa oli talli, navetta, heinälato ja ruoka-aita.
Vuonna 1877 tehtiin uusi vakuutuskirja. Talon omisti silloin kupariseppämestari J. E. Eriksson. Päärakennus oli vuorilaudoitettu ja v. 1875 maalattu vihreällä lietevärillä. Huoneita oli 12: kaksi eteistä, tampuri, sali, kuusi kamaria, keittiö ja ruokakomero sekä kuisti. Viimeksi kuluneen vuoden aikana neljä huonetta oli saanut uudet ovet ja uuden lattian (kamari ja eteinen kokonaan, kaksi kamaria osittain). Neljä huonetta oli tapetoitu ja kaksi huonetta oli saanut uudet kaakeliuunit, joista toinen oli posliinia. Vesikatto oli katettu kattotiilillä.
Päärakennusrivin pohjoinen rakennusosa, jossa ennen oli leivintupa, oli muuttunut leivintuvasta renkituvaksi, joka oli sisustettu kuparisepän verstaaksi. Lisäksi rakennuksessa oli kamari ja vaja. Kaakeliuuneja oli kaksi. Rakennuksen hirsikerroista viisi alinta oli korvattu uusilla, ja rakennus oli nyt hyvässä kunnossa. Rakennus oli maalattu punamullalla. Pihan itäsivun ulkorakennus ei ollut muuttunut. Pihan keskelle oli tehty erillinen lautainen käymälä, joka oli maalattu punaiseksi. Lisäksi vakuutettiin edelleen portit ja aita.
Muutospiirustukset
Vuonna 1888 tontin silloinen omistaja, kauppias W. Söderlund, joka oli kaupungin rikkain laivanvarustaja, teetti arkkitehti Lisi Herlinillä suunnitelman päärakennuksen laajentamisesta pihan puolelle sekä lisärakennuksesta puutarhan paikalle. Rakennus tai myös uusrenessanssityylisen vuorilaudoituksen, joka poikkesi muotokieleltään jonkin verran muiden suunnittelijoiden samaan Raumalle tekemistä. Rakennuksessa oli kauppa ja sen varastohuone 12 asuinhuonetta, kylpyhuone sekä kolme eteistä. Liikehuoneiston sisäänkäynti oli Kalatorin kulmassa. Tontin piha rakennettiin umpinaiseksi lisäämällä uudet ulkorakennukset tontin etelä- ja itärajalle. Kalatorin sivun asuinrakennus ja ulkorivi säilyivät ennallaan. Vuonna 1906 tehtiin Kalatorin varren ulkorakennukseen ikkunoita.
1900-luvulla Pajalasta tuli vuosikymmeniksi Rauman osuuskaupan pääpaikka, ja tämä muutti rakennuksia vähitellen. Vuonna 1912 tehdään ensimmäiset näyteikkunat, jotka noudattavat rakennuksen uusrenessanssiasua. Myös toisessa Kalatorin varren rakennuksessa oli näyteikkunoita. Vuonna 1928 avattiin päärakennuksen julkisivuun suuret näyteikkunat, vain muutama itäosan ikkuna säilyi asuinhuoneen ikkunan tyyppisenä. Rakennuksen vanhasta ilmeestä säilyi ullakkokerroksen osuus, mutta muuten rakennus sai kaksikymmenluvun klassismiin viittaavan ulkoasun. Suuri osa rakennuksen tiloista liitettiin yhtenäiseksi liikehuoneistoksi. Rakennukseen tuli myös keskuslämmitys. Vuonna 1956 liitettiin päärakennuksen viimeisetkin tilat liikehuoneistoon ja loput Kauppakadun sivun itäpään ikkunat muutettiin näyteikkunoiksi. Rakennuksessa toimivat silloin Osuuskaupan maatalous- ja rautaosastot sekä itäpäähän tulevat kangasosasto ja sekatavaraosasto. Vuonna 1969 liitettiin niidenkin tilat yhtenäiseen liikehuoneistoon ja viimeiset väliseinät purettiin.
Vuonna 1937 suunnitteli SOK:n rakennusosasto tontin ulkorakennusten paikalle kivisen, kaksikerroksisen liike- ja varastorakennuksen. Piirustukset on allekirjoittanut arkkitehti Paavo Riihimäki. Rakennus edustaa samanlaista funktionalismia, kuin SOK:laisen osuuskaupan ajankohdan rakennukset. 1980-luvulla rakennus muutettiin hotellikäyttöön. Muutoksen suunnitteli arkkitehti Markus Bernoulli.
Osuuskaupan käyttöön tuli vähitellen myös naapuritontteja, jolloin lopulta koko kortteli Fiilarin taloa lukuun ottamatta oli yhtä asfaltoitua pihaa. Ulkorakennukset olivat saaneet väistyä, ja yksi asuinrakennuksista oli toimistokäytössä. Muut toimivat erilaisina varastoina, joihin oli avattu suuria lastausovia. 1980-luvulla tontit muodostuivat jälleen erillisiksi.
Nykytilanne
Kauppakadun suuntainen rakennus
Lyhytnurkkainen asuinrakennus, nykyisin liiketalona, rakennettu vuosina 1831 ja 1862, vaakalaudoitettu vuonna 1888 (Lisi Herlin), aumakatto, näyteikkunoita, joista ensimmäiset vuonna 1927. Nykyisessä ilmeessä koristeellisten yksityiskohtien karsiminen ja sisäänkäynnit liittyvät Kaarlo Wirtasen vuonna 1928 suunnittelemaan muutokseen.
Kalatorin varren kivitalo
Rapattu liikerakennus vuodelta 1937, (Paavo Riihimäki). Tehty Rauman osuuskaupan käyttöön varastoksi ja liikerakennukseksi, muutettu hotelliksi 1980-luvulla Markus Bernoullin suunnitelman mukaan.