UNESCOn maailmanperintökohteet

Historiaa

Iso-Taarin tontti kuului 1756 Tarellille. Vuonna 1800 tontti kuului porvari And. Nylundille. Hänellä oli myös yli tynnyrinalallinen peltoa, kolme aamia niittyä, puolitoista riihtä, lato, ruoka-aitta, kaksi ranta-aittaa ja kaksi lastauslaituria.

Palovakuutukset

Talon vakuutus on vuodelta 1885. Talon omisti silloin laivuri John Helin. Tontilla oli kolme rakennusta, asuinrakennus Itäkadun puolella, ulkorakennus tontin länsilaidalla. Puusuoja oli tontin eteläsivulla, kiinni ulkorakennuksessa. Päärakennus on palovakuutuksen mukaan rakennettu ”myöhempinä aikoina”, laudoitettu ja maalattu öljymaalilla. Rakennuksessa oli pärekatto. Huoneita oli kuusi: kaksi salia, kaksi kamaria, keittiö ja eteinen sekä laudasta tehty sisäänkäyntikuisti.

Ulkorakennus ei palovakuutuksen mukaan myöskään ollut kovin vanha. Se oli osittain laudoitettu ja maalattu punamullalla. Katto oli pärettä. Rakennuksessa oli leivintupa, makasiini, jossa oli ullakko, navetta heinäparrella, lantala ja kaksi käymälää sekä liiteri. Puusuoja oli lautaa ja osittain seinätön. Myös portti, jossa oli pieni käyntiportti, vakuutettiin ja samoin tontin punamullalla maalattu aita.

Muutospiirustukset

Päärakennuksen julkisivu sai uusrenessanssi-ilmeen vuonna 1893, jolloin talon omisti laivuri Johan Helin. Suunnitelman laati John Fredr. Lindegren. Rakennuksen aikaisemmat hyvin matalat, kuusiruutuiset ikkunat vaihdettiin korkeampiin kaksijakoisiin. Ikkunat kehystettiin komeilla uusrenessanssilistoituksilla. Rakennuksen vuorilaudoitus oli ilmeisesti jätetty entiselleen: se oli nirkkoreunaan päättyvä peiterimalaudoitus. Huoneita rakennuksessa oli kadun varressa sali ja kolme kamaria sekä pihan puolella keittiö ja eteinen. Kahden kamarin uunit haluttiin siirtää huoneen pitkältä sivulta nurkkaan, jossa ne vievät vähemmän tilaa. Samalta vuodelta on vielä piirustus, joka koskee kadun puolelle lisättävää sisäänkäyntiä ja siihen liittyvää kuistia. Ovenpäällysikkunassa oli talon omistajan J. Helinin nimi. Piirustuksessa on myös suunnitelma uudeksi portiksi. Siinä on umpinainen, kolmiopäätyiseen yläosaan päättyvä ajoportti ja sen vieressä umpinainen käyntiportti. Samana vuonna haluttiin tehdä tontin länsisivulla olevan ulkorakennuksen eteen pieni katos, johon kuului säleaita. Tontin etelärajalle taas haluttiin rakentaa kaksi pientä lautavajaa ja katos.

Vuonna 1976 suunniteltiin ulkorakennukseen, vanhan käymälän paikalle saunaa, jossa itse sauna olisi ollut kuten käymäläkin, toisessa kerroksessa, ja sen alapuolella, vanhan ruuman paikalla olisi ollut uima-allas. Suunnitelma jäi toteutumatta.

Nykytilanne

Asuinrakennus
Pitkänurkkainen asuinrakennus, ilmeisesti 1700-luvulta, peiterimavuoraus, ikkunoiden komeat uusrenessanssikehykset vuodelta 1893, jolloin myös matalat, kuusiruutuiset ikkunat vaihdettiin korkeampiin, kaksijakoisiin (John F. Lindegren), aumakatto

Ulkorakennus
Pitkänurkkainen ulkorakennus, osittain lomalaudoitettu, klassistiset oven- ja ikkunankehykset. Kärsi tulipalossa vuonna 1997, mutta korjattu.

Kaivo
Kaivorakennelma, peiterimalaudoitettu, klassistiset koristeet

Portti
Uusrenessanssiportti vuodelta 1893.