UNESCOn maailmanperintökohteet

Historiaa

Vuonna 1756 tontin omistajaksi mainitaan Lönberg-niminen henkilö. Vuonna 1800 se kuului raatimies Christian Paqvalinille. Tontilla asui myös kultaseppä John Taipelin. Molemmat olivat köyhiä.

Palovakuutukset

Tontti kuului kollegoin asessori ja pormestari Carl Crönholm Calssonille, kun sille otettiin palovakuutus vuonna 1847. Myös naapuritontti Pungla-Baltsar oli saman henkilön omistuksessa. Palovakuutuskirjan liitteenä olevasta asemapiirroksesta selvisi, että tontit muodostivat jo tässä vaiheessa yhden kokonaisuuden. Viereisen tontin leivintuparakennus oli purettu. Apulin puolelle kuuluvat kaksi ulkorakennusta ulottuivat puretun rakennuksen paikalle.

Apuliin kuuluvina vakuutut rakennukset olivat seuraavanlaisia:

Kauppakadun varressa sijaitseva asuinrakennus oli rakennettu uudesta hirrestä vuonna 1817. Rakennuksessa oli yksi kerros, se oli laudoitettu ja maalattu keltaisella öljymaalilla kadun puolelta ja muut sivut oli sivelty punamullalla. Rakennuksessa oli kaksi kamaria ja kaksi kaakeliuunia, jotka olivat vuodelta 1846. Talon neljä ikkunaa olivat kuusiruutuisia, lisäksi oli yksi, myös kuusiruutuinen, mutta kooltaan hieman poikkeava ikkuna. Ullakon ikkunoita oli kolme, ne olivat kaksiruutuisia. Huoneiden kaksi väliovea olivat puoliranskalaisia, huoneissa oli paperitapetit.

Kauppakadun ja Isopoikkikadun kulmassa oleva vinkkelirakennus oli myös asuinrakennus. Se oli rakennettu uudesta hirrestä vuonna 1830. Rakennus oli vuorattu ja öljymaalilla maalattu katusivuiltaan ja pihan puolelta punamullattu. Siinä oli eteinen, kolme kamaria ja keittiö, jossa oli uuniton liesi. Ikkunoita oli viisi kuusiruutuista ja yksi neliruutuinen sekä vielä yksi muista poikkeavan kokoinen. Lisäksi oli viisi ullakon kaksiruutuista ikkunaa. Väliovet olivat puoliranskalaisia ja niitä oli neljä. Lisäksi oli kaksi lautaovea sekä eteisen ovi, joka oli pariovi. Sen yläpuolella oli ikkuna. Kolmessa huoneessa oli paperitapetit. Kaakeliuuneista kaksi oli nelikulmaista, ruskealasitteista ja yksi pyöreä. Savupiippuja oli kaksi.

Ulkorakennus Isopoikkikadun varressa oli rakennettu vuonna 1843 uudesta hirrestä. Se oli kadun puolelta laudoitettu ja öljymaalilla maalattu, muut puolet oli punamullalla sivelty vuonna 1846. Rakennuksessa oli kolme osastoa viidelle hevoselle ja yhdelle varsalle, sekä rehulato. Rakennuksen alla oli holvattu kellari. Katto oli lautaa. Ikkunoita oli yhteensä neljä, lisäksi kadun puolella oli kolme valeikkunaa, jotka olivat kuusiruutuisia lasi-ikkunoita. Lisäksi oli neljä valeikkunaa ullakolle, niissä oli kaksi ruutua. Latoon oli yksinkertainen ovi ja talliin pariovet kaksinkertaista lautaa.

Uusi leivintuparakennus pihan tontin keskellä oli rakennettu vuonna 1841 uudesta hirrestä. Se oli laudoittamaton ja punamullalla maalattu. Rakennuksessa oli kaksi kamaria, joissa oli kaakeliuunit sekä leivintupa, jossa oli liesi ja leivinuuni. Ikkunoita oli viisi kuusiruutuista ja yksi ullakon ikkuna. Ovet olivat yksinkertaisia peiliovia ja lautaovia. Ullakolle oli luukku. Tontin pohjoisrajalla oli vielä iso laudasta tehty liiteri. Ajoportti oli maalattu öljymaalilla, joka oli kahden asuinrakennuksen välissä Kauppakadun puolella.

Vuonna 1865 rakennukset olivat mukana samassa vakuutuksessa kuin Pungla-Baltsarin rakennukset. Niissä ei ollut tapahtunut mainittavia muutoksia.

Vuonna 1872 ilmoitettiin, että portin pielessä olevaan pieneen asuinrakennukseen oli hiljakkoin sisustettu viinanjalostustehdas. Tehdashuone oli kokonaan rapattu ja lähinnä uunia oleva lattia, katto ja seinät oli vuorattu pellillä. Laitos katsottiin erityisen tulenaraksi. Lisäksi Pungla-Baltsarin torinkulman liikehuoneistossa säilytettiin alkoholia, joten vakuutusmaksuja oli syytä nostaa.

Vuonna 1887 tehdyn vakuutuskirjan mukaan oli koko Apulin kadunvarsisivujen rakennukset samana vuonna muutettu kivijalasta lähtien, niin että rakennusta täytyi pitää uutena. Sen arkkitehtonisen varustuksen sanottiin olevan sovitetun ajan vaatimusten mukaiseksi. Rakennus oli vuorattu, maalattu öljymaalilla ja katettu huovalla. Rakennuksessa oli viisi asuinhuonetta, keittiö, tampuri, kauppapuoti, ja kaksi kauppatavaran varastoa, joissa oli ullakko. Lisäksi rakennuksessa oli kuisti. Rakennuksen alla oli tiilikellari.

Vuonna 1888 oli kauppias Grönberg myynyt Apulin tontin rakennuksineen kauppias A. A. Nordbergille, joten rakennukset vakuutettiin erikseen.

Muutospiirustukset

Katso Pungla-Baltsar

Vuonna 1991 muutettiin Kauppakadun varren liikehuoneisto baariksi.

Nykytilanne

Kadunvarsirakennus
Pitkänurkkainen asuinrakennus, osittain liiketalona, rakennettu vuosina 1817, 1831, 1843, uusrenessanssivuoraus, satulakatto, näyteikkunat

Ulkorakennus
Ulkorakennus laudasta ja rapattu tiilirakennus, muutos 1897 (Onni von Zansen).