2000-luku: Raumalainen pitsi astuu uudelle vuosituhannelle
Mustan pitsin yö, markkinatunnelma ja urheilutapahtumat olivat nostaneet 90-luvulla Pitsiviikon koko Suomen tietoisuuteen ja tuoneet tapahtumalle uudenlaista yleisöä. Kasvukivuilta ei kuitenkaan vältytty, vaan Pitsiviikon tulevaisuus ja muutospaineet puhuttivat pitsikansaa myös uudella vuosituhannella.
2000 – Mustan pitsin yö irti Pitsiviikosta?
Uusi vuosituhat toi mukanaan 30. Pitsiviikon, ja Mustan pitsin yökin oli ylä- ja alamäistään huolimatta saavuttanut kunnioitettavan 11 vuoden iän. Parpansaliin asti levinneet Kanalinrannan markkinat olivat kaupungin liike-elämälle niin merkittävä tulonlähde, että markkinatapahtumaa päätettiin pitkittää pitsiyöstä lauantaille asti. Uutta oli kauppatorin ruoka- ja viinitori, joka palveli pitsiyön juhlijoita pikkutunneille.
Mustan pitsin yön ohjelma keskittyi yhä kauppatorille. Kaupungintalon piha oli pyhitetty päiväsaikaan lapsille, illan tullen tanssikansalle. Nuorison kohtaamispaikkana toimi Keskuspuisto, jonka Rojohoppe-lavalla esiintyi Mustan pitsin perjantaina kolme eri yhtyettä.
Vuoden lopussa Mustan pitsin yön tulevaisuus oli jälleen kerran vaakalaudalla, kun Pitsiviikkoa järjestänyt kirjasto-kulttuurilautakunta pohti yön roolia. Pitsiviikon tarjonnan olisi keskityttävä pitsiin ja taidekäsityöhön, ja Mustan pitsin yö koko kansan juhlana olisi järjestettävä eri ajankohtana, kokonaan irrallaan Pitsiviikosta.
2001 – Kaupunkijunakokeilu, joka sujui liian hyvin
Puheet Mustan pitsin yön siirtämisestä toiseen ajankohtaan tuntuivat unohtuneen tyystiin, mistä kiittivät sekä kauppiaat että juhlijat. Mustan pitsin yön markkinat vetivät kauppapaikoille toistasataa myyjää, ja pitsiyön pääesiintyjä Laura Voutilainen houkutteli paikalle arviolta 4 000 kuulijaa. Pitsiperjantain juhlallisuudet ylsivät saaristoon asti, kun Rauman kaupunki sai hallintaansa Kuuskajaskarin tykit ja kajautti luovutustilaisuuden kunniaksi 2-tykillä juhlallisen saluuttilaukauksen.
Pitsiviikon ehdoton hitti oli Porista lainaan saatu kaupunkijuna, joka kuljetti Pitsiviikon vieraita kauppatorilta Posellin, Rauma-salin ja vanhan rautatieaseman näyttelyihin ja edelleen Kiikartornille asti. Päivälippu junaan maksoi 10 markkaa. Kaupunkijunakokeilu ei kuitenkaan sujunut täysin odotusten mukaan. Junalla ajeltiin innokkaasti täyttä kierrosta, ja näyttelyjunasta tulikin kaupunkikierrosjuna.
2002 – Pitsinnypläyksestä nopeuslaji
Pitsiviikon kansainvälistyminen alkoi näkyä selvästi niin yleisössä kuin näyttelytarjonnassa, ja 32. Pitsiviikolla ulkomaista pitsitaidetta esiteltiin laajemmin kuin koskaan aikaisemmin. Esimerkiksi Rauman museossa oli esillä sveitsiläistä olkipitsiä ja ommeltua kroatialaispitsiä, Pagin pitsiä. Pitsiviikko kiinnosti myös valtakunnallista mediaa: Ylen aamu-tv kuvasi Pitsiviikon aikana pitsihulinoista kaikkiaan neljä lähetystä.
Pitsiviikko sai ohjelmaansa uuden, mielenkiintoisen lisän, kun Vanhan Raatihuoneen pihalla kisattiin ensi kertaa nopeimman nyplääjän tittelistä. Samana vuonna perustetun Pitsikeskus Emelian ideoiman kilpailun taustalla on tarina Rauman historiasta, ajalta, jolloin lapset eivät päässeet koulun jälkeen leikkimään ennen kuin he olivat nyplänneet kyynärän pitsiä. Alkuaikoina Nopein nyplääjä -kilpailussa, johon tuore pitsimissikin perinteisesti osallistuu, kilpailijoiden tehtävänä oli nyplätä kyynärä eli 52 senttiä pitsiä. Ensimmäinen voittaja, Katri Vesanen, onnistui nypläämään kyynärän kuuden parin uttia 32 minuutissa. Hyvin nopeasti huomattiin kyynärän olevan niin aikaa vievä haaste, että nykyisin kisan voittaa puolessa tunnissa eniten pitsiä nyplännyt kisaaja.
Mestarinyplääjä Impi Alanko ja hänen taidonnäytteitään Vesitornin taidekahvilassa Pitsiviikolla 2002. Kuva: Rauman kaupungin kuva-arkisto
Raumalaisten nyplääjien työ sai jälleen ansaitsemaansa kunnioitusta, kun Impi Alanko palkittiin Käsi- ja taideteollisuuden kultaisella ansiomerkillä. Alanko tapasi verrata pitsinnypläystä autoiluun: ”Eräs mies kysyi minulta kerran, miksen katso nypylöitä nyplätessäni. Vastasin, että nyplääminen on kuin autolla ajoa. Nyplääjän on katsottava mallia, ei nypylöitä. Eihän autoilijakaan tuijota ajaessaan rattia vaan tietä”
Alanko Länsi-Suomen haastattelussa paria vuotta aiemmin
Kuvat: Rauman kaupungin kuva-arkisto
Audiolla Kirsi-Marja Siltavuori-Illmer kertoo Pitsikeskus Emelian synnystä. Äänitys: Tomi Salminen 2019.
2003 – Haastetehtäviä lapsille ja aikuisille
Pitsiviikko pyrki vuosi vuodelta panostamaan enemmän lapsille suunnattuun ohjelmaan, ja niin teki myös 33. Pitsiviikko. Kaksipäiväinen lasten taide- ja käsityötapahtuma Lumottu Linna piti sisällään työpajoja, joissa kierrätysmateriaali muuttui lasten käsissä kruunuiksi, ritarien kypäriksi ja taikasauvoiksi. Pitsiviikon näyttelyt esittelivät puolalaista pitsiperinnettä sekä Suomessa harvinaisia ommeltuja pitsejä, joita porvarisrouvat aikoinaan valmistivat.
Vastapainona lastenohjelmalle Pitsiviikon vakioesiintyjät, murremiekkoset Hannu Heino ja Tapio Niemi, julkistivat raumalaisille kilpailun: stringeille piti keksiä raumankielinen sana, sellaista kun ei vielä ollut. Voittajaksi valikoitui Ritva Vesiheimon ehdotus ”snöörparselli”. Muutamassa päivässä yli kolmesataa ehdotusta kerännyt kisa keräsi muitakin harkitsemisen arvoisia käännöksiä, kuten ”ahtertrasu”, ”raottime” ja ”trumputtoma”.
Lapset on pyritty aina huomioimaan Pitsiviikon ohjelmassa. Vuonna 2002 pikkuväki pääsi toteuttamaan itseään Lumotun Linnan hengessä. Kuva: Rauman kaupungin kuva-arkisto
2004 – Päättäjät pitsiohjelman silmätikuiksi
Jälleen Pitsiviikko oli riepottelun kohteena. Lehtien palstat täyttyivät uudistusvaatimuksista, sillä samat asiat tuntuivat toistavan itseään vuodesta toiseen. Pitsinäyttelyt noudattivatkin perinteistä linjaa, mutta ohjelmatarjontaan tarkemmin tutustunut olisi saattanut olla toista mieltä: 34. Pitsiviikon yleisöä kohahduttivat muun muassa Jarkko Valteen ja Osku Heiskasen tähdittämä Showhat-dragshow sekä Rauman seurakunnan järjestämä Polttlam papam polkui -näytelmä, jota esitettiin taidemuseon pihassa. Tapio Niemen kirjoittaman näytelmän erikoisuus oli jalkapuu, johon istutettiin paikallisia päättäjiä häpeämään tekosiaan.
Räväkkyydestään huolimatta ei Pitsiviikko unohtanut ydintään. Vanhalla Raatihuoneella kunnioitettiin raumalaista pitsilegendaa Sabina ”Biinu” Lundströmiä näyttelyllä Sabina Lundström – raumalainen mestarinyplääjä. Biinu-rouva muistetaan muun muassa siitä, kuinka hän nypläsi aikoinaan Kansallismuseoon 500 raumanpitsimallia.
Erikoisia tapahtumia riitti myös Pitsiturnauksessa, kun neljätuhatta helteestä höyryävää katsojaa ja 10 asteen pakkanen kaukalon pinnassa ottivat Äijänsuon ilmastoinnista yliotteen. Pitsiturnauksen aikana hallin ilmastointikonehuoneesta vuotanut vesi tiputteli katon läpi jo puoliltapäivin. Lopulta Penalty Pub alkoi muistuttaa uimahallia, kun kymmeniä litroja kondensoitunutta vettä lävähti läpi katon.
2005 – Pitsiviikko keski-iän kriisissä
Pitsiviikko ja Mustan pitsin yö olivat kasvaneet niin valtaviin mittoihin, ettei tapahtumaa järjestäneellä kirjasto-kulttuurilautakunnalla tahtonut riittää aika, taito eikä kädet. Keskustelu Mustan pitsin yön ja markkinoiden ulkoistamisesta kävi kuumana, ja lehtien palstoilla todettiin Pitsiviikon kärvistelevän keski-iän kriisin kourissa. Mustan pitsin yön ohjelmaa järjestettiin viidellä eri lavalla, eikä yllättäviltä tilanteilta voitu välttyä. Sellainen tuli vastaan myös 35. Pitsiviikolla, kun Muska joutui perumaan esiintymisensä sairastumisen vuoksi. Pitsikansa selvisi kuitenkin säikähdyksellä, nimittäin Kirka hyppäsi hätiin ja esiintyi siskonsa puolesta.
Taide- ja käsityönäyttelyjen kävijämäärät lisääntyivät neljänneksellä edeltävään vuoteen nähden, mutta kädentaitopiireissä ilmeni nahinaa. Lähes 20 vuoden ajan Kalatorilla pysyneet pitsi- ja käsityömarkkinat aiottiin siirtää teatterin edustalle. Vanhassa Raumassa toimiva Art Hauenguano -yhdistys taisteli markkinoiden sijainnin puolesta, sillä suuresta ihmismäärästä huolimatta Pitsiviikon vieraat löysivät huonosti kauppatoria pidemmälle. Lautakunta taipui lopulta yhdistyksen tahtoon, ja Kalatori sai pitää käsityömarkkinansa.
Kalatorin pitsi- ja käsityömarkkinat olivat vähällä menettää vakiopaikkansa, mutta Art Hauenguano -yhdistys piti Kalatorin puolia. Kuva: Rauman kaupungin kuva-arkisto
2006 – Vanhan Rauman pihat avautuvat pitsivieraille
Jo pitkään olivat Pitsiviikon järjestäjät pohtineet, miten miehet voitaisiin huomioida paremmin Pitsiviikon ohjelmassa. Niinpä 36. Pitsiviikolla Tammelan korjausrakentamiskeskuksessa järjestettiin Poja ja Papa Pitsiviikol -tapahtumapäivä, jossa keiteltiin punamultamaalia, väännettiin merimiessolmuja ja väkerrettiin kaarnaveneitä. Miehille suunnattu tapahtuma oli tarpeen, sillä kaksilahkeisten kestosuosikki Pitsiturnaus joutui pitämään välivuoden jäähallin remontin vuoksi.
Pitsiviikon ehdoton vetonaula niin paikallisten kuin turistien keskuudessa oli Vanha Rauma Yhdistyksen kehittämä Avoimet pihat ja pihakirppikset -tapahtuma. Samanlaisena vetonaulana se on pysynyt jo 15 vuoden ajan, sillä myös Pitsiviikon 50-vuotisjuhlavuonna Vanhan Rauman salaisille sisäpihoille kurkistaminen on monelle syy saapua pitsihumuun useampana päivänä.
2007 – Torikatokset jättävät jälkensä Pitsiviikkoon
Kauppatorin remontti toi suuria muutoksia 37. Pitsiviikon järjestelyihin. Torilla tähän asti sijainnut pääesiintymislava rakennettiin Savilanpuistoon, missä yleisöä viihdyttivät muun muassa Idols-voittaja ja Suomen euroviisuedustaja Hanna Pakarinen, Laura Voutilainen ja Ressu Redford. Pitsiviikon avajaiset puolestaan siirtyivät Helsingintorille, missä ohjelma oli aiemmin pitänyt sisällään lähinnä Nyplääjäpatsaan kukituksen. Remontin valmistuttua kauppatori saisi uudet, uljaat torikatokset, jotka jäljittelisivät torin laajennuksen tieltä yli sata vuotta sitten purettua talokorttelia. Nuo torilla nykyäänkin seisovat torikatokset – yksi kaikkien aikojen kiistanalaisimmista raumalaisrakennelmista – antoivat alkusysäyksen sille, millaisena me Pitsiviikon tänä päivänä tunnemme.
Toriremontin tuomat muutokset eivät olleet ainoa uudistus Pitsiviikon ohjelmassa. Rauman City-kauppiaat järjestivät keskustan kauppiaille kilpailun näyteikkunan somistamisesta. Tavoite uuden, jokavuotisen perinteen aloittamisesta toteutui, sillä pitsi-ikkunakilpailu on yhä tärkeä osa Pitsiviikon antia.
Uusista tuulistaan huolimatta 37. Pitsiviikko oli myös yhden aikakauden loppu, kun kulttuuritoimenjohtajana vuodesta 1993 asti toiminut Riitta Tohkala jäi eläkkeelle juuri ennen Pitsiviikon alkua. Tohkalan jälkeen Pitsiviikosta vastuun otti kulttuuripäällikkö Paula Pullinen.
Kauppatorin remontti siirsi Pitsiviikon avajaistapahtuman pysyvästi Helsingintorille. Pyyrmanin trumbutus ja Mirku Flika -tanssiryhmän Pitsitanssi ovat lähtemätön osa Pitsiviikon avajaisohjelmaa. Kuvat: Rauman kaupungin kuva-arkisto
2008 – Torin tanssikisasta Pitsiviikon hitti
Kauppatori oli jälleen käytössä, mutta Helsingintorista tuli pysyvästi Pitsiviikon avajaistapahtuman koti. Päälavakin pystytettiin viime vuodesta tutulle paikalle Savilanpuistoon, missä pitsikansaa villitsi muun muassa raumalaisten omakseen ottama Danny and D’Voices. Tyhjäksi ei tori suinkaan jäänyt, vaan Pitsiviikon todelliseksi vetonaulaksi muodostui torin täyteen vetänyt Tanssa Raumlaisen Gans -kilpailu. Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta mukaillussa, leikkimielisessä tanssikilpailussa vastakkain asettuivat paikalliset julkimot partnereinaan Vietävän hyvää -tanssikoulun oppilaat.
Tanssi ja musiikki olivat 38. Pitsiviikolla näkyvässä osassa, mutta perinteitä ei edelleenkään unhoitettu. Pitsiviikon näyttelyissä pitsiksi taipui pellavalangan lisäksi myös rautalanka, ja mediassa huomioitiin erityisesti Marttojen perinneruokabuffet. Kaikkien aikojen toisesta Pitsiviikosta – siis vuodesta 1972 – ohjelmaan kuulunut buffet nostettiin esiin yhtenä Pitsiviikon menestyksekkäimmistä perinteistä. Perinneruuat pysyvät muuttumattomina, mutta lapskoussijono se vaan pitenee vuosi vuodelta.
Nopein nyplääjä -kilpailuun osallistuu perinteisesti myös vasta valittu Pitsimissi. Kuvassa vuoden 2008 Pitsimissi Johanna Alitalo. Kuva: Rauman kaupungin kuva-arkisto
2009 – Pitsi polkee kansan keskuuteen
Pitsiviikon vannoutunut urheilukansa koki pettymyksen, kun Pitsiturnausta ei pelattukaan Mustan pitsin yönä. Liigan sääntömuutokset astuivat kehiin vasta myöhemmin – tällä erää kyseessä oli inhimillinen erehdys. Lukon päädyssä meni perjantaipäivät sekaisin, kun Mustan pitsin yö ei tänä vuonna osunutkaan heinäkuun viimeiselle perjantaille. ”Ilman muuta oletin, että se on heinäkuun viimeisenä perjantaina, niin kuin aina ennenkin”, Lukon toimitusjohtaja Timo Rajala kommentoi lapsusta paikallislehden haastattelussa. Turnauspäivämäärän muuttaminen oli kuitenkin liian myöhäistä, sillä joukkueet olivat jo lupautuneet Lukon ilmoittamalle perjantaille.
Vuosikymmenen päättyessä Rauman Pitsiviikosta oli muodostunut koko perheen kaupunkifestivaali, jossa yleisöä viihdyttivät huippuluokan esiintyjät, monipuoliset markkinat, pihakirpputorit, työpajat ja ohjelmanumerot pitsi- ja käsityönäyttelyitä unohtamatta. Marelassa ja Vanhalla Raatihuoneella esillä olleet ruotsalaispitsit antoivat aihetta pohtia, tuliko pitsinnypläystaito Raumalle Ruotsin Vadstenasta, ja Nyplääjät ry:n 60-vuotisjuhlanäyttely täytti Posellin upeista raumanpitsitöistä.
Kuluneella vuosikymmenellä Rauman pitsiyhteisö oli saanut joukkoonsa myös tullista tullutta nuorta verta – ja vieläpä miesverta. Fillarinyplääjänä pitsikansalle tutuksi tullut Tarmo Thorström uudisti tehokkaasti kalkkeutuneita käsityksiä pitsinnypläyksestä vanhojen naisten vaalimana taitona. Fillarinyplääjä kiersi kaupunkia nypläystyynynsä kanssa ja kannusti kaikkia kokeilemaan. Pitsiviikon aikana yli 60 käsiparia kasvatti yhteisöpitsin pituutta lähes neljä metriä – siis melkeinpä kahdeksan kyynärän verran.
Raumalainen pitsinnypläys oli toden totta astunut uudelle vuosituhannelle.
