Ensimmäisen Raumanpitsiviikon pääosassa loisti Anna Palmun ja Eeva Hallion johdolla koottu näyttely, joka esitteli toistasataa raumalaiskotien kätköistä esiin kaivettua pitsiaarretta. Myynnissä oli ensimmäistä kertaa raumanpitsin tavaramerkillä nimettyä pitsiä, ja raumalaiset nyplääjät esittelivät taitojaan taidemuseon lisäksi Poroholman retkeilykeskuksessa. Pinnalan pihassa viihdyttivät musiikki- ja kansantanhutilaisuudet, ja opastetut turistikierrokset johdattelivat pitsivieraita Vanhan Rauman saloihin.

Raumanpitsiviikko oli menestystarina jo syntyessään – pitsinäyttelyyn tutustui tuhansia vieraita, kaukaisimmat Amerikasta asti, ja pitsitilaukset työllistivät nyplääjiä pariksi vuodeksi eteenpäin. Varmistaakseen, ettei kaupungin virallinen taho enää unohtaisi tämän vaatimattoman käsityötaidon harjoittajia, päättivät Raumanpitsiviikon järjestäjät lahjoittaa kaupunginjohtaja E.H. Oksasen rintataskuun oman raumanpitsiliinan.

Eikä Rauma ole sen koommin laiminlyönyt pitsejään.

Äänitiedostossa Aila Rismala muistelee pitsimalleja sekä Raumanpitsiviikkon ensimmäisiä näyttelyitä. Äänitys: Tomi Salminen 2019.

Menestyksestään huolimatta ei ensimmäinen Raumanpitsiviikko välttynyt kritiikiltä. Paikallislehti Länsi-Suomen yleisönosastolle kirjoittanut turkulaisvieras moitti kommentissaan huonoa tiedottamista, kun ”taksimiäskään” ei osannut häntä pitsinäyttelyyn viedä. ”Pankka trumputtaja liikkel”, hän kehotti kirjoituksessaan. Matkailulautakunta kuunteli kehitysehdotuksia tarkalla korvalla; jo seuraavana vuonna entisaikojen tiedottajana tunnettu Pyyrman trumbutti Raumanpitsiviikon avatuksi ja on tehnyt niin joka vuosi siitä lähtien.

Toisena tapahtumavuotenaan Raumanpitsiviikko järjestettiin 10 000 markan määrärahan turvin. Ohjelma laajeni pitsinäyttelystä pelimannimusiikkiin, taidenäyttelyihin, purjehduksiin sekä ”Marttattem puffettiin”, jonka perinneruokia lapskoussia, topseilvellinkiä ja pankakkoa Pitsiviikon vieraat kerääntyvät jonottamaan satapäin kymmenien vuosien jälkeenkin. Toinen Raumanpitsiviikko synnytti myös tiistaiset toritanssit, jonka buffetista vastasi Rauman Lukko.

Taidemuseon pitsinäyttely säilytti suosionsa – kerrotaan, että pitsit myytiin loppuun jo ensimmäisenä päivänä, ja nyplääjät joutuivat myymään jopa näytteillä olleita pitsejä.

Nykyinen Pyyrman Aki Peippo kertoo ääniklipillä Pyyrmanin tehtävistä Pitsiviikolla ja miten perinne herätettiin henkiin 1950-luvulla. 

Kolmannen Raumanpitsiviikon kynnyksellä kaupunkilaisilta kaivattiin jälleen kädenojennusta. Taidemuseon pitsinäyttelyn yhteyteen haluttiin luoda 1800-luvun raumalaiskodin interiööri yhteistyössä Rauman museon kanssa. Entisaikojen raumalaiskotia varten paikallisilta pyydettiin näytille aitoja, raumanpitsiin liittyviä käsitöitä ja pitsinnypläykseen liittyviä taideteoksia mutta myös meriaiheisia tauluja ja laivojen pienoismalleja.

Näyttelytarjonnan lisäksi Raumanpitsiviikon musiikillinen anti monipuolistui. Jungmannien, Firapelipelimannien ja Kaupunginorkesterin esitysten lisäksi taidemuseon pihalla raikasivat yhteislaulutilaisuudet. Pitsinäyttelyssä kävi tapahtuman aikana 5 500 vierasta, jotka saivat maistaakseen myös perinteisiä raumanpikkuleipiä.

Kolmannen Raumanpitsiviikon näyttelyn pitsiteoksia Pinnalassa vuonna 1973.

Nelivuotias Raumanpitsiviikko oli vakiinnuttanut paikkansa Rauman kesässä ja pitsivieraiden mielissä. Pienen talkooryhmän ponnistuksesta syntynyt tapahtuma keräsi tilaisuuksiinsa ensi kertaa yli 10 000 kävijää. Pitsinnypläys alkoi vihdoin näkyä myös Raumanpitsiviikon ulkopuolella: Kirstin talon pihassa oli nyplääjä joka sunnuntai koko kesän ajan, ja Anna Palmu paljasti Länsi-Suomen haastattelussa nyplääjien haaveesta perustaa Raumalle erityinen Pits-Puad joko museon tai Kirstin talon yhteyteen.

Viidennen Raumanpitsiviikon alla kaupungin tiedote kuuluttaa ilosanomaa: ”Nyt Raumalla on viitisensataa nyplääjää, joukossa muutamia miehiäkin. Nypläys on saanut 1970-luvulla uutta vauhtia, ja varsinkin muualta tulevat ovat halukkaita näkemään, miten aito, hienosta pellavalangasta tehty raumanpitsi syntyy.”

Taloudellisesti ei pitsinnypläys Raumanpitsiviikon suosiosta huolimatta kannattanut. Nyplääjän tuntipalkaksi laskettiin noin 50 penniä, jos sitäkään. Raumanpitsiviikon tarkoituksena olikin saada ihmiset ymmärtämään pitsien todellinen arvo.

Rauman pitsiyhteisön sinnikäs työ jatkui – vuonna 1975 julkaistiin Rauman oman pitsi-insinöörin, Nypläyksen Harrastajien puheenjohtajan John Östmanin kirjoittama raumanpitsien nypläysopas, jota myytiin ensimmäisen vuoden aikana yli 10 000 markan arvosta.

Kuudes Raumanpitsiviikko toi kauppatorille kaksipäiväiset pitsimarkkinat, joiden yhteydessä järjestetty Sävel on vapaa -tilaisuus antoi kenelle tahansa mahdollisuuden esitellä laulutaitojaan markkinayleisön iloksi. Samana vuonna lanseerattu Raumanmeren päivä ylisti raumalaista merenkulun historiaa, ja kansanmusiikkikin sai oman teemapäivänsä. Päätapahtuma oli Kauko Räikkeen Nyplääjäpatsaan julkistus, joka keräsi Helsingintorille satoja ihmisiä – ja saman patsaan ympärille me nykyäänkin kokoonnumme juhlistamaan Pitsiviikon alkua.

Kuudennen Raumanpitsiviikon kävijämäärä kohosi 25 000 pitsivieraaseen, mikä oli yli kaksinkertainen edeltävään vuoteen verrattuna. Kansalaisopistot myös muualla Suomessa olivat ottaneet pitsinnypläyksen ohjelmistoonsa, ja harrastajia arvioitiin olevan jo yli 5 000 kautta maan.

Lieneekin syytä kysyä, oliko Raumanpitsiviikolla osansa pitsinnypläystaidon elpymiseen koko Suomessa, ei ainoastaan Raumalla?

Seitsemännen Raumanpitsiviikon uutuutena tanssiryhmä Mirku Flika esitti taidemuseon pihamaalla kaikkien aikojen ensimmäisen Pitsitanhun tai Pitsitanssin, kuten me sen nykyisin paremmin tunnemme. Jälleen syntyi uusi perinne, joka on säilynyt katkeamattomana tähän päivään asti.

Raumanpitsiviikko kukoisti ja kasvoi, mutta vuosi 1977 oli myös erään aikakauden päätös. Rauman pitsi-insinööri John Östman oli jättämässä taakseen lähes 30 vuotta kestäneen puheenjohtajatoimensa Nypläyksen Harrastajissa. Virstanpylvään huomioi myös Aamulehti, joka kirjoitti: ”Jos Raumaa pidetään Suomen pitsinnypläyksen pääkaupunkina, on John Östman sen ehdoton pääministeri”.

Taidemuseon pitsinäyttely porskutteli suosionsa huipulla. Kahdeksannen Raumanpitsiviikon aikana näyttelyssä esiteltyjä 142 raumanpitsiä kävi ihailemassa huimat 18 794 silmäparia. Raumanpitsejä täydensivät karjalaiset nyytingit, huittislaisen pitsitaiturin Eeva-Liisa Kortelahden työt sekä ensimmäisenä kansainvälisenä häivähdyksenä Vanhalla Raatihuoneella toimivassa Rauman museossa esillä olleet slovakialaiset pitsit.

Kansainvälisen pitsinäyttelyn ohessa kahdeksas Raumanpitsiviikko synnytti toisenkin pitkäikäisen perinteen, kun SPR:n toritapahtuman yleisömagneetiksi luotu pitsimissikilpailu kruunasi ensimmäisen voittajansa, 17-vuotiaan parturikampaajan Jaana Saarnion.

Pitsimissikisa oli alkuaikoina hyvin erilainen kuin tänään. Pitsimissiehdokkaita kutsuttiin mukaan suoraan yleisöstä, esiintyä sai omissa vaatteissaan eikä täysi-ikäisyydenkään kanssa ollut niin tarkkaa: nuorin pitsimissi oli 15-vuotias kruunauksensa aikaan, ja Rauman ensimmäinen pitsimissikin sai tittelinsä sattuman seurauksena. Hänellä ei nimittäin ollut aikomustakaan osallistua kilpailuun vaan hänet suostuteltiin mukaan vain hetki ennen kisan alkua.

1970-luvun päättyessä ei ollut epäselvää, oliko Pitsiviikko onnistunut tavoitteessaan kaivaa raumalainen pitsi ja nypläystaito esiin romantiikan tomun alta. Tapahtuman kävijämäärä oli kohonnut 73 000 pitsivieraaseen, joita saapui entistä enemmän Rauman ja koko Suomen ulkopuolelta. Tapahtuma oli löytänyt uomansa, ja yhdeksännen tapahtuman suurin muutos oli kirjoitusasun vaihtuminen muotoon, jona sen nykyäänkin tunnemme: Rauman pitsiviikko.

Nypläyksen Harrastajat saavutti vuosikymmenen lopuksi suurimman tavoitteensa. Yhdeksännen Pitsiviikon kunniaksi Kirstin talossa ovensa avasi ensi kertaa Pitsisoppi, josta on saanut alkunsa Vanhassa Raumassa yhä palveleva Pits-Priia.